Eilen käytiin ystävämme Uljaksen viisivuotispäivillä.

Kun kaarrettiin Satakielen pihaan, Saagaa ihan itketti ilosta. Sen jälkeen kun se ihan pienenä tyttönä oli hoidossa Uljaksen luona, se on rakastanut Satakielen väkeä yli kaiken.

Ollaanko me varmasti oikeana päivänä, kun ketään ei näy? Päästä mut sisään, pian pian!

Huu huu, onko täällä ketään?

Talon Isäntä ja Juhlittu Sankari saapuu paikalle tomerasti.

Ystävykset samassa kuvassa.

Mutta Assilla oli sen verran energiavirtaa, että sepä oli sitä mieltä, että Saagan pitää leikkiä sen kanssa. Ja sitten alkoi sellainen riekku, että Uljas katsoi parhaaksi pysyä pois jaloista. Se käänsi katseensa ryhmän rauhallisen jäsenen, Elsan puoleen.

Hei, mitäs sinä siinä hypit? En minä mikään puuma ole.

Riekkumarallan riekkumarallan riekkumarallanlei!!!

Puuma tai ei, innokas ja sitkeä ihailija päätti peesata Elsan perässä, sillä jotenkin Elsa oli Uljaksen mielestä aivan hurjan sulotuoksuinen. 

Vai oliko se tuo Disalta peritty hapsukaulapanta, joka teki Elsasta vastustamattoman. Uljaksen emäntä jo kyseli, onko Elsalla ollut vasta juoksut. Minä totesin, että vastahan ne kymmenen vuotta sitten olivat, ennekuin Elsa leikattiin.

Tässä viisivuotias Uljas-ystävämme katsoo haikeana Elsan perään, kun lähdön hetki koitti.

Onnea syntymäpäiväsankarille!