No, ei se nyt niin kauan kestänyt, se kuuro meinaan, mutta hiukan kasteli. Ollaankin saatu nauttia  hyvistä säistä ulkokauden alettua.

Saagan kanssa jälleen aloitettiin tokoillan vietto. Kunhan se oli ensin paininut Kiddin kanssa ja selättänyt sen, liehunut kera Kiian, hymyillyt Hymylle, moikannut Ferristä ja liehuttanut häntää ja pyllyä Amin nenän edessä, saattoi tokoaherrus alkaa. Paikallamakuuta tehtiin noin minuutti ja Saaga teki liikkeen kilpailunomaisesti ilman välipalkkausta. Hiukan neidillä tuntui virtaa olevan,pää pyöri ja häntä välillä heilui, mutta hienosti se silti pysyi maassa makaamassa koko vaaditun ajan.

Sitten seurattiin. Saaga on oppinut ottamaan kopin suusta tiputetusta makkarasta. Jes! Josta seurasi sivulle tulossa alussa etukenoista ja vinoa asentoa, kun se sivulta yritti kurkistella, tippuuko makkaraa vai ei. Pitkässä seuraamisessa sen etäisyys vähän väljeni, kerran se tipahti kyydistä kokonaankin,  mutta ei se mikään toivoton tapaus ole. Liikeenaikaista palkkausta ja heti uudestaan sivu-käskyä, jotta liike jatkuisi, pitää ruveta treenaamaan enemmän.

Luoksetulossa jätin koiran irti istumaan. Se jäi kauniisti, mutta kun Saija sanoi:"Käsky." ja minun olisi pitänyt kutsua koiraa, Saaga reagoi jo käsky-sanaan ja lähti minun luokseni. Palattiin sen kummemmin kommentoimatta lähtöpaikalle, koira jäi istumaan, ja kun Saija sanoi taas "käsky", laskin kolmeen - koira pysyi paikallaan- kutsuin, lähdin juoksemaan pois päin ja koira tuli sivulle ihan hienosti. Kidd teki ihan saman virheen, joten taitaa tämä koirapariskunta vähän liikaa ajatella ja ymmärtää. Luova tauko liikkeenohjaajan ohjeen jälkeen on syytä aina pitää, ettei koira opi reagoimaan liikkeenohjaajan komentoihin vaan oman ohjaajansa käskyihin.

Hyppy tehtiin pikaisesti lopuksi ja sehän meni kuin tanssi vain. Koira jäi namipurkin viereen tönöttämään lisäpalkan toivossa, niinkuin harjoiteltu on. Aiemmin päivällä treenattiin toisella kentällä ominemme kapulan noutoa, joka sekin sujui ihan hienosti. Pitäisi välillä vaihtaa tilalle metallikapula, jotta senkin maku tulisi Saagan suulle tutuksi. Tämä täti oli koiraansa oikein tyytyväinen.

Assin vuoro oli seuraavaksi tokoilla. Saaga kiljahteli autossa närkästyneenä välillä, jopa raapi sivuikkunaakin tovin. Rontti! Sille on hyvää harjoitusta joutua olemaan yksin autossa, joskin autoa vähän käy sääliksi.

Aloitettiin paikallamakuulla ja kas kummaa - kesken kaiken Assi nousi ylös ja lähti liikkeelle. Kävin komentamassa sen maahan, jossa se sitten olikin loppuun asti. Saija epäili, että tukka oli sen verran silmillä, että se ei oikein hahmottanut tilannetta. Laitettiin siis ponnari tiukalle ja jatkettiin harjoituksia. Saija käskytti seuraamista, jota olin jo päivällä ottanutkin hihnan kanssa. Hihna tuntuu toimivan tosi hyvin. Paikka sivulla pysyy paremmin ja jotenkin koira on tosi motivoitunut seuraamaan. Tätä konstia pitää jatkossakin treeneissä käyttää. Jos Assi jätättää, pieni nyppäisy hihnasta, ja jos se on oikeassa paikassa, liikkeestä palkkausta. Toivo heräsi taas,että jonain päivänä seuraaminen on kunnossa.

Päivällä tehtiin myös ruutua. Muistissa oli sunnuntain huuhailut. Vaihdoin "odota"-sanan "paikka"-sanaksi eli kun koira pysähtyy targetille, mylvähdän sanan PAIKKA ja menen antamaan lisää palkkaa. Sekä päivällä että nyt illalla toimi tosi hyvin. Teimme ruutua joka suunnasta. Ainoastaan yhdestä suunnasta tökki, mutta sekin saatiin tehtyä oikein. Mahdoinko antaa käskyn liian hätäiseen vai mikä lie syynä. Joka tapauksessa koira selvästi tietää, mikä ruutu on ja mihin kohtaa pitää mennä. Eli edistystä on tapahtunut.

Tein hyppynoudon ja metalliesineen noudon. Assi tykkää noutaa, joskin paluu voisi olla vielä vauhdikkaampi. Muuten ei sanottavammin ongelmia. Metalliesine kulkee suussa ihan sujuvasti.

Lopuksi tein kaukokäskyjä. Mietin käden liikkeitä ja tuntui, että aika hyvin koira pysyi kohdillaan eikä liikkunut eteenpäin kovinkaan paljon. Tämä liike kyllä vaatii hinkkaamista sekä koiralta että ohjaajalta. Molempien suoritukset ovat vielä vaiheessa, mutta suunta kelvollista liikettä kohti on oikea.

Odotan kovasti kesälomaa, jolloin ei työ haittaa harrastuksia. Tavoitteena on päivittäin treenata molempien koirien kanssa pienet tokotuokiot. Katsotaan, onnistunko.