Aamulla tokoiltiin Saagan ja Assin kanssa. Tavoitteena olisi lähteä Saagan kanssa seuran SM-joukkueeseen alemman luokkaryhmän edustajana. Pítääpä siis treenata avo-liikkeet kuntoon. Aika hyvät ne jo ovatkin, vaikka edelleen kaukokäskyjen istuminen tökkii, jos matkaa on enemmän. Kokeilemme takaapalkkausta, josko se pitäisi pyllyn paikallaan istumaan noustessa.  Sitten käytiin ostamassa Saagalle nahkapanta ensi viikonlopun luonnetestiä varten. Mustissa ja Mirrissä oli agilitytuttu Helena aivan uunituoreen mittelspitz-pennun kanssa. Voi hyvänen aika, mikä ihana karvapallonen typykkä olikaan - ja tosi reipas lapsi! Saas nähdä, millainen näyttely- ja agilitytähti siitä tuleekaan.

Iltapäivällä mentiin vähän kentälle juoksentelemaan.

 Filmin ääniraita on ihan sekaisin ja minun hyvä - ja noniin- sanat  sekä Assin haukut ynnä minun ähkäisyni, kun olis naurattanut tuplaantuivat kaikki. Eläköön MovieMaker.

Hauskaa oli!

Friidalla on harrastuksena välillä noutaminen. Se tuo minulle minun sukkani tai kenkäni ja nykyään myös ahkerasti vessaharjaa. Ehkä viime mainittu on pieni vihje . Minä sanon kiitos ja vaihdan esineen leluun. Näin meillä molemmilla on hyvä mieli. Tulee mieleen vähän flätti Aamu näistä tempauksista, joskin Aamu on kehittänyt noutamisesta oikean taiteen.

---------

In the morning I went to obedience training with Saaga and Assi. Our goal is to get to our club´s obedience team for Finnish Championship competition. We must train hard.

In the afternoon we went out to play. Sun was shining and the girls had fun.