2116897.jpg

Tässä alkuviikosta havahduin siihen karuun seikkaan, että taloudessamme on kaksi takkuturkkista koiraa. Shampoopesulla on viimeksi käyty ennen Spanieliliiton näyttelyä ja kampaa on tarjottu lähinnä Saagan turkkiin, joka näin loppuvuoden kunniaksi tuntuu takkuuntuvan koko ajan. Ei sinänsä mikään ihme, kun kelit ovat tällaiset märät ja turkki vuorotellen kastuu ja kuivuu. Assin turkkia lisäksi takuttavat valjaat, mutta se,että olin päästänyt neiti Passisen niin möykkyiseen kuntoon, harmitti todella. Eipä auttanut muu kuin ensin tarttua kampaan ja selvittää takut. Tämän tein eilen. Tänään sitten kuralenkin jälkeen laitoin molemmat pesuun. Kyllä tuli likaista pesuvettä varsinkin Saagasta. Loppujen lopuksi  aherruksen jälkeen kylppäristä tepsutteli ihanan puhtaita tuoksuvaisia koiratyttöjä. Nyt pitää tehdä periaatepäätös hoitaa turkkeja vähän ahkerammin.

Elsan pesu on vuorossa huomenna, mutta se on vaivaton operaatio ja kuivatuskin käy alta aikayksikön. Nyt voi asettua hyvin ansaitulle yöunille. Saaga ja Assi kuorsaavat jo.