Aapo täyttää tänään kaksi vuotta. Kävimme Saagan ja Assin kanssa häntä onnitteluriehuttamassa.

Oli siellä Sirppakin.

Ja Sampo Petteri, joka ei niin tuosta riehumisesta välitä.

Vierailun aikana juostiin hyvässä juoksupihassa hirmuista vauhtia. Mutta koska valo oli mitä oli, kamera ei ehtinyt ottaa kuin superepätarkkoja kuvia, joten juoksukuvia ei heru. Piha oli Assin taivas, sillä siellä oli lehtikasoja, joissa voi piehtaroida ja ihana kukkapenkki, jossa myös saattoi selätellä.

Mitähän mielenkiintoista Saaga on löytänyt kasvien seasta? Sirppaa ja Aapoakin kiinnostaa.

Assin rinnukset on lehdillä koristeltu. Hiki on hirveä, sillä juostu on ja paljon.

Saagakin kokeili piehtarointia. Ja hyvin sujui.

Suosittelen kuule sullekin, Sirppaseni.

Mutta ei! Sirppalla oli paljon tärkeämpää puuhaa. Hän nimittäin harrastaa kiven työntelyä. Lähtöasento kuvassa, äänitehosteet puuttuvat. Kun molemmilla etutassuilla työnnetään kiveä eteenpäin, samalla pitää hyvin eksoottista ääntelyä tuottaa. Todella huvittava esitys! Toinen on niin täpäkkä ja topakka ja tosissaan.

Koko porukka tulee tosi kivasti juttuun. Cairnien ja portugeesien leikkiin kuuluu mahdottomasti pörinää, jota kukaan ei ota vakavasti. Saaga ja Sirppa ovat melkein samanikäiset, mutta mitään pullistelua ei niidenkään välillä esiinny. Hauskaa oli!