Kyllä oli vauhdikasta ja vaihtelevaa tällä joukolla viikonloppuelämä. Lauantaina mentiin Friidan kanssa ensin kymmeneksi tokoryhmään. Olin varustanut Friidan fleecehaalarilla, sillä halusin suojata turkkia. Näet lähdettiin suoraan tokosta koiranäyttelyyn Kouvolaan. Fleecehaalari oli kyllä iso virhe, sillä Friidan turkki muuttui sähköiseksi ja oli yksi epämääräinen möykky itse näyttelyssä eikä mikään ihana kuohkea kiiltävä turkki, niinkuin sillä normaalisti on.

Kouvolan ryhmänäyttely oli Kouvolan agsaajien kasvihuonehallilla yhdistettynä toisella puolella olevaan Homeetan kasvihuonepuoliskaan. Meidän kehä oli ihan perällä ja se oli hyvä paikka, kun siellä oli aika rauhallista ja tilavaa verrattuna alkupään hässäkkään. Tajmadoran sukua oli näyttelyssä mukana muitakin.

Esimerkiksi Friidan veli Jepson, josta on kasvanut todella komea poika. Ja isoturkkinen.

Jepson esiintyi erittäin hienosti ja jalat pysyivät kiitettävän hyvin maassa kaikkien juoksukierrosten ajan. Herra saikin ERIn ja lisäksi vaaleanpunaisen nauhan merkiksi sertin arvoisuudesta.

Sitten piti odottaa, kun kisan toinen uros teki kierroksensa,

Kyseinen herra on Saagan velipoika (molemmilla sama isä) Rico,

Sitten kisattiin, kumpi  voittaa parhaan uroksen tittelin ja arvata sopii, että aikuinen Rico, kokenut kehäkettu ja erittäin hyvin näyttelyissä menestynyt uros veti pidemmän korren. Mutta Jepson meni aivan mahtavan hienosti sekin.

Jepson sai kuitenkin sertin, joten ei ollut emännällään valittamista.

Friida oli vähän pomppivainen, mutta aika hyvin se kehää kiersi sentään. Tuomari antoi ERIn, muttei vaaleanpunaista nauhaa. Hän totesi, että Friida on hyvä koira, mutta hyvin kesken vielä. Niinkuin onkin. Massaa pitää tulla vielä, että rimpulasta tulee aikuisen koiran oloinen.  Turkin pitää myös kasvaa.

Arvostelussa luki:" Mittasuhteiltaan oikea juniori, jolla miellyttävä pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Riittävät kulmaukset. Sopiva luusto. Ikäisekseen riittävä runko. Liikkuu riittävällä askelmitallla. Vielä löysä edestä.Turkki ei tänään parhaimmillaan. Iloinen luonne." Ihan Friidan näköinen arvostelu.

Figo oli avoimen luokan nartuissa kisaamassa toisen nartun kanssa. Se sai sekä punaisen, että vaaleanpunaisen nauhan.

Figo oli oikein tohkeissaan kehää kiertäessään. Figosta tuli paras narttu-2 ja se sai varasertin.

Ricosta tuli rotunsa paras.

Lisäksi Rico sijoittui ryhmässä kolmanneksi. Se oli hieno saavutus, sillä 7. ja 8. ryhmät olivat yhdessä eli koiria oli paljon. Minusta on aika hävytöntä, että ryhmänäyttelyissä eivät nämä rahaa tuovat isot ryhmät saa omia ryhmäkilpailuja. Eivät palkinnot niin paljon maksa, ettei voisi yhtä ryhmäkilpailua lisää tehdä.

Kasvattajaluokassa olivat kaikki neljä koiraa ja sijoituimme hienosti sijalle BIS-4  kasvattajaryhmien joukossa. Ja oli niitä ryhmiä reilusti enemmän kuin ne neljä.  Kuvaa ei ole, kun kuvaaja eli minä olin myös kehässä.

Puoli kuudelta starttasin kotiin päin. Perille päästyäni pidin puolen tunnin tauon ja sitten suunnattiin kohti Lappeenrantaa. Sunnuntaina sitten hyyyyyvin pitkän tauon jälkeen kisattiin kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata. Tuomarina piti olla Hannele Lummeranta, mutta hän oli sairastunut. Meitä tuomaroikin sitten Tuija Kokkonen, tosin radat olivat Hannelen radat ja kivat sellaiset. Ajat olivat kyllä aika tiukat.  Jännäsin, miten meidän yhteistyömme kisoissa näin pitkän tauon jälkeen kulkee, vaan Saaga yllätti iloisesti. Sillä oli hyvät fiilikset ja se kuunteli ihan tosi hyvin. Yliajalla oltiin joka radalla, mutta jokaisessa radassa yliajan tuotti joko se, että ohjaaja oli myöhässä tai ohjasi väärin tai ei oltu riittävästi harjoiteltu sellaisia keppikulmia, mitä tarjolla oli. Viimeisellä radalla ennen hyppysuoraa olin unohtaa yhden hypyn, joten sujuvaksi tarkoitettu hyppysarja meni armottomaksi sähellykseksi. Koirarukka! Ei se sille mitään voi, että sillä on taitamaton ja hidas emäntä. Onneksi Saaga on anteeksiantavainen tyyppi ja sillä oli radalla niin kivaa, että se oli radan jälkeenkin nahoistaan tulla ulos riemusta. Ihanahan sellaista koiraa on viedä.

Ekalla radalla ainoa virhe oli, ettei Saaga osunut puomin ylösmenoon. Alkuradalla oli A:n alla putki, jonne piti mennä, ja olin satavarma, että A:llehan se Saaga menee, kun se sitä rakastaa. Olin pudota pyllylleni, kun koira menikin putkeen- ja sitten olin armotta myöhässä. Koira ehti pyöriä putken toisessa päässä tovin, ennenkuin  minä ehdin paikalle. A:n kontaktia hinkattiin luvattoman kauan ja siihen aikaa vierähti myös. Ihanneaika ylitettiin kuudella sekunnilla. Toisella radalla päätin, että kontaktit tehdään, mutta niillä ei viivytä, ja se toteutui hyvin. Keppikulma putken jälkeen oli liikaa minulle ja koira tuijotti omituisesti huitovaa kättäni. Ihan pöllösti ohjasin vastaisella kädellä peränurkan hyppyä, ja koira pyörähti ihan turhaan. Yksi rima tippui ja 4 sekuntia ylitettiin ihanneaika. Viimeisellä radalla kuvittelin saavani persjätöllä Saagan kepeille, mutta se ei hahmottanut keppien suuntaa. Olisi pitänyt ottaa se ennen keppejä haltuun ja lähettää se kepeille. Olisi pitänyt  - niin. Ja tällä radalla sitten oli se sekopäinen unohtaminen, josta aiemmin puhuin.  Mutta katsokaa itse ja päivitelkää.

Tässä meidän ratamme:

Eija kuvasi ekan radan. Kiitos paljon ja onnea hienosta kolmostilasta ja sm-nollasta hyppyradalla.Kiitos Johannalle toisen ja kolmannen radan kuvaamisesta ja onnittelut  toisesta sijasta. Teitte Wilman kanssa upean nollaradan.

Friida odotteli auton perällä ja pääsi tämän tästä jaloittelemaan Saagan mukana. Se oli oikein reipas ja kiltti autoilija. Elsa ja Assi jäivät isän ja äidin luo. Haettiin ne sitten kisojen jälkeen. Kotona oltiin puoli kymmenen jälkeen. Jos emäntä oli ryytynyt, niin olivat koiratkin, etenkin Saaga.

Se makasi keskellä eteisen lattiaa umpiunessa kaikkensa antaneena.

Muut kävelivät ympärillä. Yksi vain kuorsasi.

Assi vartioi Saagan unta.

Ja kyllä uni maittoi meille muillekin.