Siis eilen. Oli niin virkistävä herätä aamulla myrskytuulen huminaan ja sateen rummutukseen, kun tiesi, että jes, matkaan lähtö oli edessä. Pakkasin koko rimpparemmin mukaan, koska tiedossa oli pitkä päivä. Johanna ja Peetu haettiin kisaseurueeseen ja sitten läks. Läpi sateen ja ruskan kävi matkamme. Kerran joku välkytteli valoja hirvestä varoittaen, mutta meidän reitillemme ei otus onneksi osunut.
Mikkelissä loppui sade. Lähesmäen kenttä oli paikoittain aika löllö, mutta mitä siitä, kun ei vettä niskaan saatu. Peetu starttasi ensin mineissä ja porhalsi nollatuloksella voittoon. Wau!!! Johanna Wütrichin rata oli oikein kiva kaiken kaikkiaan ja normaaleissa olosuhteissa varmaan olisi meillekin sopinut. Vaan: kuulolaite oli kotona. Meinaan tuolla yhdellä nelijalkaisella. Näimme siis radalla runsaasti vapaavalintaisia esteitä ja suorituksen, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Kontaktit mentiin pysähtymättä. Loppupuomille tultaessa käytin runsaasti volyymiä saadakseni koiran kuulolle ja tekemään edes viimeisen kontaktipysähdyksen, vaan hui hai! Loppusuoraa pitkin paineli hän ja jäi odottamaan häntä heiluen, kun emäntä saapui paikalle. Niin sitä sitten hihnassa seurattiin silmät ympyriäisinä, kun ei mitään kommenttia eikä namia herunut, pieni taputus vain.
Videosta voidaan kuitenkin oikein hyvin päätellä, että ainakin yhdellä huiskuhännällä oli TODELLA KIVAA radalla. Eikös se ole pääasia, hei?
Rata kaksi oli edelleen oikein jees. Ennen suoritusta tehtiin paljon lämmittelyhyppyjä ja pallonheittoja sekä lopuksi tokotreeniä hyvällä palkalla. Sitten lähdettiin radalle. Nyt oli neitonen kuulolla koko ajan. Tehtiin hyvää rataa. Harmi vain, että loppusuoralla Saagalle tuli hätä, kun olin edellä ja se hyppäsi toiseksi viimeisestä renkaasta sivusta läpi - ja sitten viimeiselle hypylle. Minä kuulin vain kilahduksen, koira suhahti ohi - ja edessä olevien seurakaverien osanottavat naamat kertoivat, että hylky tuli. Ei kyllä osannut kovasti harmittaa, sillä rata oli muuten hyvä. Eikä oltaisi sijoituttu viiden parhaan joukkoon, vaikka nolla olisi tullutkin, joten se siitä.
Sitten alkoikin sataa. Ja pimetä. Kello kävi ja kolmannelle, Marja Lahikaisen tuomaroimalle radalle päästiin tutustumaan illalla kello 7. Oma ohjaus oli sitä sun tätä, Saaga ei ollut skarpeimmasta päästä, vauhti oli löysänlaista ja niinhän siinä kävi, että illan päättyi kolmanteen hylkyyn - oikein Mikkelistä asti haettuna.
Ja tässä sekin surkea esitys - huoh!
Mutta ilopilkku, väärältä puomilta tullessa Saaga pysähtyi kontaktille. Pienestä ne ilot on revittävä! Matkaseuralaisemme Peetu oli sen sijaan minien radalla toinen puhtaalla suorituksella ja pienellä yliajalla. Onnea Johannalle ja Peetulle hienosta päivästä!
Sitten me lähdettiin pimeydessä ja satehessa kohti kotia. Inhoan ylen kaiken pimeässä ajelemista, kun vastaantulijoiden valot häikäisevät, ja tie erottuu juuri ja juuri. Lisäksi välillä tuli niin rankkoja sadekuuroja, että pyyhkijöiden teho oli koetuksella. Mahdollisia hirvivaaroja ei edes viitsinyt ajatella. Yllättävän nopeasti kotimatka sujui hyvässä seurassa ja kotipihalla oltiin puoli kymmenen maissa.
Aamulla heräsin, kun Assi istui pupu suussa sängyn vieressä hymyillen ja häntää heilutellen. Saaga ja Elsa sen sijaan eivät olisi jaksaneet nousta ollenkaan. Taisivat nekin reissussa rähjääntyä. Autokin lie ollut kovilla, kun kuljettajan puoleinen ikkuna autoa sammuttaessa itsekseen laskeutuu nykyään alas. Onneksi se jää kiinni, jos pitää nappulaa ylhäällä, mutta korjaajallehan se on vietävä. Kalliiksi tuli Mikkelin reissu.
---------------------------------------------
Assin Ruotsin valiovahvistus saapui tänään. Saman tien väsäsin Pohjoismaiden valiotittelin anomuksen postiin vietäväksi.
Kommentit