Kodinhoitaja oli maanantain kunniaksi tunkeutunut eteisen kaappiin. Juuri siihen, joka keväällä verkotettiin kompostikehikolla. Liekö kaapin ovi jäänyt hitusen raolleen. Neiti oli sitten ystävällisesti kaikki kesäisemmät takit kiskonut alas hengarilta. Vissiin vihjaisi, että voisi nämäkin muualle jo siirtää, kun talvi on tulossa. Joutessaan ahkera kodinhoitaja oli jo perinteeksi tulleella tavalla nyppäissyt toisen makuuhuoneen verhon alas sängyn päälle. Kiva, että oli keksinyt puuhaa. Enhän ollutkaan aamulla jättänyt kuin kasan puruluita eteisen lattialle ajan vietteeksi. Mutta tämä huushollerskan työ on Saagasta niin paljon hauskempaa. Emäntä on HIUKAN rasittunut, vaikka mitään ei ole tuhottukaan. Eli viikko korkattiin käyntiin sangen touhukkaasti.

Päivälenkillä pikkuneiti sitten hullaantui maassa oleviin lumikuurapaikkohin. Se hyppi ja loikki hihnassa kuin mielipuoli lämpäreestä lämpäreeseen. Ihan kakara siis! Kun pidin poskiparrasta kiinni ja puhuttelin tuokion, hihnakäytös parani huomattavasti. Sinänsä sää oli jäätävää tuulta lukuunottamatta ihana, kun oli kuivaa ja valoisaa. Joku uusi mörkömurkkukausi on meneillään, sillä ihan yllättäen Saaga jää tuijottelemaan jotain viatonta ihmistä todella epäluuloisena. Eräs perässäseuraaja sai nauttia, kun neitikoira hihnassa käveli perässäni kahdella jalalla takaperin tuijottaessaan tätä kävelijää, jossa ei ollut mitään ihmeellistä. Sitten taas puhuteltiin, ja koira lähti säyseästi neljä tassua maassa oikeaan suuntaan.  Kun yksi on hihnassa tollo, muidenkin järjestys menee sekaisin. Assi yrittää livahtaa toiselle puolelle takakautta ja Elsaa  pitää välillä kiskoa perässä, kun sen mielestä muut ovat sen tiellä. Todella terapeuttista taluttaa tällaista sakkia. Sitten taas välillä homma toimii ja kaikki kulkevat niinkuin pitää.

Siirryin tänään uuteen agilityryhmään Saagan kanssa. Ryhmässä on tuollaisia Saagan tasoisia koiria viisi kappaletta ja aikaa ratoihin enemmän kuin entisessä ryhmässä. Jarno-vetäjä tuntuu erittäin asiantuntevalta ja taitavalta. Tehtiin kaksi pientä rataa.

Saagalla oli virtaa tosi paljon. Ekalla yrityksellä se syöksyi kolmosen jälkeen putkeen. Sitten otettiin uudestaan ja sain sen käännettyä neloselle ja vitoselle.  Kutonen tuotti tosi paljon vaikeuksia, sillä vaikka miten yritin koiraa viedä hypyn takaa, se luikahti vitosen jälkeen kutosen väärältä puolelta hypyn. Vaikka olin tiellä ihan lähellä hyppyä, se silti päättäväisesti tunki itsensä siitä, mistä oli päättänyt reitin tulevan. No, sain kunnolla saattamalla se jollain lailla oikealta suunnalta hyppäämään, mutta puolta en ehtinyt vaihtaa. Siksi seiskahypyn edestä  piti tehdä takaaleikkaus ja yrittää lähettää Saaga kepeille. Toisella kerralla se sujui oikein hyvin. Kepeissä oli verkot muiden takia ja Saaga porhalsi kepit ihan tosi hyvällä vauhdilla. Tuollaisia hypyn takaa vientejä pitää treenata aika paljon, sillä kilpailuradoilla sellaisia kuvioita kyllä riittää. Vaikka Saaga teki omia kuvioita, vauhtia sillä oli tosi hyvin ja intoa toistaa kuvoita.

Ennen toista rataa laitettiin targetit ja namit paikoilleen. Saaga oli mukana viemässä. Suuri virhe! Kun se oli hypännyt kakkoshypyn ja minä ihan oikeassa paikassa vedin sitä kolmoselle, neiti ei edes vilkaissut minua, sillä se syöksyi A:n targetille syömään namin. Tämä toistui 3 kertaa, kunnes Jarno meni seisomaan targetin eteen. VAHVALLA äänenkäytöllä sain Saagan kääntymään hypylle ja putkeen. Ensin kokeilin viedä putken vasemmalta puolelta. Virhe! Neiti ampaisi kuin Naton ohjus putkesta ulos syömään puomin targetherkut molemmista päistä. Kun vein putken oikealta puolelta, olin hypylle vietäessä myöhässä käskytyksessä ja Saaga hilppaisi takaani - yllätys yllätys - puomille jälleen. Onnistuttiin me rata tekemään melkein oikeinkin, vaikka Saaga teki vielä kasihypyn jälkeen vapaavalintaisen putken, joka ei siis kuulunut ohjelmanumeroon. Puomi meni hienosti ja alastulokontaktit upeasti. A:n ylösmeno on kiikun kaakun, sillä Saagan vetävä askel vie koiran helposti yli kontaktialueen. En haluaisin siinä kohtaa pysäyttää koiraa, koska kiipeäminen nollavauhdista on rankkaa, mutta katsotaan, miten homma etenee. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti siis kakkosradallekin yltäkyllin, mutta se ei harmita minua yhtään. Mielummin liikaa intoa kuin liian vähän.

Maneesilta parkkipaikalle on todella pimeä reitti, joten ensi kerralla pitää ottaa otsalamppu mukaan, että edes jotain näkisi. Treenit olivat mukavat, sopivalla tavalla haasteelliset ja porukka kiva!