Oi niitä aikoja, kun Elsan E-pentue oli vielä pieni. Siitä tulee ensi viikolla kuluneeksi 13 vuotta. Kahdeksasta koirasta on elossa vielä 5. Emil-veli menehtyi kesäkuussa. Oli ehdottomasti tarpeen suorittaa näiden suvun vanhimpien kokoontumisajo juhlapäivän lähestymisen kunniaksi.

Tässä he ovat. Ensin pojat:

Priki

Edu

Ja sitten tytöt:

Evi

Fanny

- ja harmaista harmain Elsa.

Pentueessa oli neljä kiharaa ja neljä laineturkkista.  Pitihän nämä viisi saada samaan kuvaankin. Ensin kuitenkin piti vähän haistella, kun ei pitkään aikaan oltu nähty.

Seniorikansalaiset vaihtavat kuulumisia.

Priki ja Edukin tervehtivät miehekkäästi toisiaan.

Ja tässä on koko kolmetoistavuotiaitten rivistö. Yllättävän reipasta joukkoa. jota ei ollutkaan ihan helppo saada asialliseen kuvausrivistöön.
Vasemmalta oikealle: Fanny, Priki, Elsa, Edu ja Evi.

Malja juotiin sankarien kunniaksi ja lahjoja jaettiin.

Edu iski heti kiinni puruluuhunsa. Hampaat toimivat vielä.

Elsakin jo selvästi haaveilee tulevista herkuista.

Vanhat koirat laitettiin autoon ja ihmisväestö suuntasi juhlakahville läheiseen kahvilaan. Sitä ennen Eija-kasvattaja kaivoi autosta yllätysvieraan.

Friidan sisko Fanny oli tullut turkinlaittoon Porvoon näyttelyä varten. Enpä ollut nähnytkään sitä viimeksi kuin vauvana. Fannysta on kasvanut todella sievä tyttö. Se oli pennuista pienin, mutta ei todellakaan mikään pieni koira enää. Näyttelyseisominen on vielä vähän hakusessa.

Mutta nätisti typykkä liikkuu. Onnea matkaan Porvooseen, Fanny-tyttönen, toivottavat sisko Friida, äiti-Saaga ja muu Saagalandian väki.

---------

Today we met Elsa's siblings. On the 18th of September they will be 13 years old and we gathered to take some photos of the old dogs. There are still five dogs alive from Elsa's litter. Three has already passed away. The old dogs were quite lively and it wasn´t easy to take photos of them all together. Such lovely dogs! Friida´s sister Fanny was there too, because she had had a trim for a dogshow tomorrow in Porvoo. She is a pretty girl.